Paniikkihäiriö - yleinen ja hoidettavissa

Paniikkihäiriö kuuluu ahdistuneisuushäiriöihin, jotka ovat tavallisimpia psykiatrisia sairauksia. Jopa neljäsosa väestöstä kärsii ahdistuneisuushäiriöistä jossain elämänsä vaiheessa. 

Paniikkihäiriö ilmenee toistuvina ahdistuneisuuskohtauksina, joihin liittyy erilaisia ruumiillisia oireita. Paniikkikohtaukset alkavat usein lapsuus- tai nuoruusiässä. On tärkeää, että paniikkihäiriö todetaan ja hoidetaan ajoissa. Oikealla hoidolla voidaan saavuttaa oireettomuus ja parantaa toimintakykyä sekä elämänlaatua. Hyvällä hoidolla voidaan ylläpitää työkykyisyyttä ja ehkäistä perheongelmia ja
masentuneisuutta. Samoin voidaan välttää riski alkoholin ja rauhoittavien lääkkeiden väärinkäyttöön.

Paniikkihäiriötä esiintyy eniten keski-ikäisillä. Paniikkihäiriö aiheuttaa usein työkyvyn heikentymistä, ja työttömyys on myös tavallisempaa paniikkipotilailla verrattuna muuhun väestöön.

Paniikkihäiriön oireet alkavat yleensä vähitellen. Osalla potilaista on ollut jokin elämäntapahtuma muutamia viikkoja ennen ensimmäistä kohtausta. Myöhemmin kohtaukset voivat ilmaantua ilman näkyvää syytä. Ne tulevat usein myös tilanteissa, joissa potilas pelkää niitä esiintyvän. Kohtaukset koetaan pelottaviksi, ja varsin pian sairastumisen jälkeen potilaat alkavat tuntea olonsa jatkuvasti epämiellyttävän ahdistuneeksi. He alkavat vältellä tilanteita, joihin liittävät kohtauksen mahdollisuuden. Potilas voi vältellä kauppojen ja pankkien jonoja sekä monenlaisia sosiaalisia tilanteita. Liikennevälineissä kulkeminen voi olla joillekin mahdotonta; samoin siltojen, torien tai aukeiden paikkojen ylitys. Yleensä pelätään tilanteita, joista nopea poispääsy voi olla vaikeaa.

 

Paniikkihäiriön oireet

Paniikkihäiriölle ovat tunnusomaisia yllättävät, toistuvat ja voimakkaat ahdistuneisuuskohtaukset, joihin liittyy runsaasti erilaisia ruumiillisia oireita sekä kontrollin menettämisen ja jopa kuolemanpelkoa.

Suurin osa paniikkipotilaista kärsii myös masennuksesta jossain elämänsä vaiheessa. Paniikkikohtausten lisäksi lähes kaikilla potilailla on myös yleistä ahdistuneisuutta ja pelkoa sellaisia tilanteita kohtaan, joissa he ovat joskus saaneet kohtauksia.

Paniikkikohtauksiin liittyy voimakasta levottomuutta, ahdistuneisuutta ja pakokauhunomaista pelkoa sekä runsaasti erilaisia ruumiillisia oireita, kuten sydämentykytystä, rintakipua, hengenahdistusta, huimausta, pistelyä, puutumista, vatsavaivoja ja päänsärkyä. Kohtaukset tulevat yllättäen ilman varoitusta. Edellä kuvattujen oireiden lisäksi potilailla voi olla lisääntynyttä herkkyyttä valo-, ääni, tai tuntoaistimuksille, näön hämärtymistä, lihasjännitystä tai -kipua, keskittymisvaikeuksia ja epätodellista oloa.

Tyypillistä paniikkikohtaukselle on, että oireet saavuttavat huippunsa kymmenessä minuutissa. Sen jälkeen oireet yleensä alkavat helpottua. Kohtauksen jälkeen potilas saattaa tuntea itsensä väsyneeksi.


Yleisyys

Paniikkikohtaus satunnaisena ilmiönä on yleinen. Jopa joka kolmas ihminen voi saada jossain elämänsä vaiheessa yksittäisen paniikkikohtauksen. Paniikkihäiriötä
esiintyy noin 3–4 %:lla väestöstä ja yksittäisiä kohtauksia jopa 6 %:lla. Sairaus alkaa tavallisesti nuoruudessa tai varhaisessa aikuisiässä, joskus jo lapsuudessa. Lapsilla ja aikuisilla paniikkihäiriön oireet ovat samanlaisia.

Paniikkihäiriö on sairaus, jota voi joskus olla vaikea erottaa muista ahdistuneisuushäiriöistä tai masennuksesta. Paniikkihäiriö on naisilla kaksi kertaa yleisempi kuin miehillä. Naisilla mahdollisesti hormonaaliset seikat vaikuttavat yleisempään esiintyvyyteen.

 

Paniikkihäiriön syyt

Perinnöllisillä tekijöillä on merkitystä, samoin psykologisilla seikoilla ja muutoksilla aivojen hermovälittäjäainetoiminnoissa. Useimmat potilaat luulevat kärsivänsä vakavasta ruumiillisesta sairaudesta saatuaan ensimmäiset kohtaukset. Kohtaukset herättävät suurta hätää, jopa kuolemanpelkoa, lisäten ahdistuneisuutta. Usein potilas saattaa kokea oireensa suhteettoman vakavina ja samalla aliarvioi oman selviytymiskykynsä.

Paniikkihäiriötä ei voi selittää yksinomaan psykologisesta näkökulmasta. Nykyisen tutkimuksen mukaan taustalla on muutoksia hermoston välittäjäainetoiminnoissa. Tähän viittaa myös tiettyjen masennuslääkkeiden tehokkuus paniikkihäiriön hoidossa.


Paniikkihäiriön hoito

Paniikkihäiriön hoito on kehittynyt ja monipuolistunut sekä sairauden tunnistamisen että uusien tehokkaiden lääkkeiden ja terapioiden myötä. Hoidon periaatteena on poistaa paniikkikohtaukset, ennakkopelko kohtauksista ja häiritsevä ahdistavien tilanteiden välttäminen sekä mahdolliset mielialahäiriöt, kuten masennus. Tärkeää on myös toimintakyvyn palauttaminen ja elämänlaadun korjaaminen.

Lääkehoito

Paniikkihäiriön lääkehoito on usein luonteeltaan "estolääkitystä". Lääkehoitona käytetään nykyisin serotoniiniaineenvaihduntaan vaikuttavia lääkkeitä (SSRI-lääkkeet). Ne ovat tehokkaita paniikkikohtausten, välttämiskäyttäytymisen ja häiriöön usein liittyvän masennuksen hoidossa.

Koska masennuslääkkeiden teho tulee hitaasti esille, voidaan tukilääkityksenä käyttää hoitavan lääkärin harkinnan mukaan muita lääkkeitä, esim. bentsodiatsepiinejä, jotka myös estävät paniikkikohtauksia ja vähentävät ahdistuneisuutta. Nämä pyritään kuitenkin lopettamaan serotoniinivalmisteiden alkaessa vaikuttaa, ja ne ovatkin tarkoitettuja tilapäiseen, lyhytaikaiseen ja satunnaiseen käyttöön.

Lääkehoidon kesto

Säännöllistä serotoniinilääkitystä jatketaan usein pitkään, vähintään puoli vuotta vielä sen jälkeen kun potilas on oireeton. Tavallisesti lääkehoitoa tarvitaan kuitenkin pidempään. Joissakin hankalissa paniikkihäiriön muodoissa voidaan joutua käyttämään jopa vuosien mittaista lääkehoitoa. Näin varsinkin, jos masentuneisuutta esiintyy samanaikaisesti tai oireisto on uusiutunut toistuvasti lääkehoidon lopettamisen jälkeen. Joskus tarvitaan jopa elinikäistä hoitoa. Lääkitys lopetetaan hitaasti viikkojen kuluessa oireiden uusiutumisen ja vieroitusoireiden välttämiseksi.

Lapsilla saattaa paniikkihäiriö esiintyä samanaikaisesti koulupelon kanssa. Jos sitä hoidetaan lääkkeillä, hoidon olisi hyvä kestää riittävän pitkään. Serotoniinilääkkeitä käytetään myös lasten paniikkihäiriön hoidossa.

Lääkehoidon haittavaikutukset

Monet paniikkipotilaat ovat herkkiä lääkkeiden haittavaikutuksille, erityisesti hoidon alkuvaiheessa. Useimmiten alkuvaiheen ongelmat ovat nopeasti ohimeneviä. Haittavaikutusten takia lääkehoidon jatkaminen voi tuntua joskus hankalalta. Serotoniinilääkityksen haittavaikutukset ovat kuitenkin usein lieviä ja häviävät useimmiten kahden viikon kuluessa.

Yleisimmät haittavaikutukset ovat pahoinvointi, päänsärky, hikoilu, unettomuus sekä seksuaaliset sivuvaikutukset. Serotoniinilääkkeet voivat hoidon alussa jopa pahentaa ahdistuneisuushäiriön oireita. Ensimmäisen hoitoviikon aikana oireet alkavat kuitenkin helpottua.

Psykoterapia

Tukea antava tai kognitiivinen psykoterapia on usein tärkeää paniikkipotilaan ongelmia hoidettaessa. Ryhmäterapiasta on apua joillekin potilaille. Perheterapiaa tarvitaan usein ratkaisemaan häiriytyneitä ihmissuhteita.

Käyttäytymis- ja kognitiivisella terapialla on saatu myös hyviä tuloksia. Kognitiivinen terapia opettaa potilaalle uusia tapoja hallita itseään tilanteissa, joissa paniikkikohtaukset ovat ilmenneet. Tämä auttaa potilasta tunnistamaan ne virhetulkinnat, joita hän on aikaisemmin tehnyt paniikkikohtauksen aikana. Potilas oppii muuntamaan kielteisiä ajatuksiaan ja lieventämään paniikin fyysisiä oireita.