Traumaperäinen stressihäiriö on usein uhkaavan tilanteen seuraus
Traumaperäinen stressihäiriö kehittyy poikkeuksellisen uhkaavan tai katastrofaalisen tilanteen kokemuksellisena seurauksena usein pitkän ajan kuluessa. Esimerkkejä tällaisista tilanteista ovat luonnonkatastrofit, suuronnettomuudet, terrori-iskut, väkivalta, ryöstöt, raiskaukset, tulipalot ja vakavat liikenneonnettomuudet.
Häiriöstä kärsivä yrittää usein välttää tapahtumasta muistuttavia ärsykkeitä siinä onnistumatta, minkä seurauksena traumaattiset muistikuvat pyörivät jatkuvasti mielessä.
Traumaperäisen stressihäiriön oireet
Traumaperäisen stressihäiriön alkuvaiheen oireet ovat tyypillisiä järkytystilanteeseen liittyviä oireita, joita lähes jokainen kokee loukkaantumisen, henkeä uhkaavan tai vakavan tilanteen tai sen uhan seurauksena. Keskeisiä oireita ovat ahdistuneisuus sekä epätodellisuuden tunne, turtumus, huomiokyvyn kaventuminen ja lyhytaikainen sekavuustila. Henkilö voi joko vetäytyä ja olla lamaantunut tai toisaalta hyvin kiihtynyt ja yliaktiivinen. Fyysisinä oireina ilmenee sydämentykytystä, hikoilua ja vapinaa.
Traumaattisen tapahtuman seurauksena saattaa myöhemmin ilmaantua kertautumisilmiöitä, pakonomaisia mielikuvia, painajaisunia tai ahdistuneisuutta sellaisissa olosuhteissa, jotka muistuttavat koetusta tapahtumasta. Stressihäiriö voi alkaa nopeasti tapahtuman jälkeen tai vasta useamman kuukauden sisällä tapahtuneesta.
Jos oireet kestävät yli kuukauden, kyse on traumaperäisestä stressihäiriöstä, joka saattaa kestää useita kuukausia ja häiriöön liittyy selvää toimintakyvyn heikkenemistä.
Yleisyys
Suomessa joutuu vuosittain arviolta 100 000 henkilöä tilanteeseen, joka altistaa voimakkaalle traumaperäiselle stressihäiriölle. Arvioiden mukaan traumaattisen tapahtuman kokeneista enintään 20-30%:lle kehittyy traumaperäinen stressihäiriö. Näin arvioituna traumaperäisen stressihäiriön ilmantuvuus Suomessa yhden vuoden aikana olisi noin 0,5%. Erityisen vaikeiden stressitapahtumien jälkeen ilmaantuvuus voi olla vielä paljon suurempi. (Käypähoito 02/2025)
Traumaperäisen stressihäiriön syyt
Traumaperäisen stressihäiriön syntyminen ei edellytä järkyttävän tapahtuman lisäksi mitään erityistä alttiutta, mutta käytännössä on havaittu joidenkin tekijöiden lisäävän häiriön ilmaantumisen todennäköisyyttä. Tällaisia voivat olla:
- aiempi mielenterveyden häiriö, joka heikentää kykyä sopeutua stressaaviin vaikutuksiin
- aiempi stressihäiriö tai aiemmat muut erityisen rasittavat elämänkokemukset
- vaikea elämäntilanne ja oman sosiaalisen tukiverkoston vähäisyys.
- naissukupuoli
- nuorempi ikä ja kehitystaso
- turvattomaan kiintymyssuhteeseen liittyvät tekijät
- häiriön aiheuttaneen stressitapahtuman poikkeavan voimakas vaikutus.
Traumaperäisen stressihäiriön hoito
Alussa on tärkeä tarjota trauman kokeneelle henkilölle laaja-alaista psykososiaalista tukea. Tilannetta on hyvä seurata ja tarjota mahdollisuus keskustella kriisiapuun perehtyneen henkilöstön kanssa (esim. terveyskeskuksen, opiskeluterveydenhuollon henkilökunnan, sosiaali- ja kriisipäivystyksen tai kriisiryhmän henkilöstön kanssa). Akuutin stressireaktion hyvä ja empaattinen hoito vähentää pitkäaikaisen oireilun riskiä.
Turvallisuuden tunne kasvaa, kun traumaattiseen tapahtumaan mahdollisesti liittyvät fyysiset vammat tutkitaan, hoidetaan ja kuntoutetaan huolellisesti ja potilaalle annetaan asianmukaista tietoa. Tämä edistää traumaperäisestä stressihäiriöstä toipumista.
Omaan työhön ja normaaliin elämään palaaminen on suositeltavaa sekä akuutissa että traumaperäisessä stressihäiriössä, joskaan aivan heti ei pidä vaatia täyttä työpanosta. Toipumista saattaa edistää myös työtehtävien muuttaminen tai uudelleenkoulutus.
Ensisijaisena hoitona on psykoterapia. Toisijaisena hoitona aikuisilla on lääkehoito masennuslääkkeillä tai psykoterapian ja lääkityksen yhdistelmä. Noin viidesosalla potilaista traumaperäinen stressihäiriö muodostuu krooniseksi ja kestää useitakin vuosia. Lääkehoito on toissijainen hoitomuoto, mutta aiheellinen potilaille, joilla on voimakasta oireilua ja heikentynyt toimintakyky. Potilaalla esiintyvät muut samanaikaiset mielenterveyden häiriöt, kuten masennus tai päihderiippuvuus hoidetaan asianmukaisella tavalla.
Hoito toteutetaan pääasiassa avohoitona, ja sitä voidaan tukea erilaisilla älypuhelin- tai nettisovelluksilla. Hoito valitaan yksilöllisesti, ja siinä tulee ottaa huomioon oireiden vaikeusaste ja kesto sekä potilaan toiveet.
Psykoterapia ja lääkehoito täydentävät toisiaan. Mikäli psykoterapian vaikutus ei ole riittävä, voidaan aloittaa aikuisilla masennuslääkehoito. Hoito aloitetaan pienellä lääkeannoksella, ja annostusta lisätään asteittain. Käyttöä jatketaan hoitovasteen saavuttamisen jälkeen 6–12 kuukautta, ja lääkkeen käyttö lopetetaan annosta maltillisesti pienentäen.
Liikunta tai tietoisuustaitojen harjoittelu (mindfulness) voivat sopia täydentämään hoitoa osalla potilaista
