Pakko-oireinen häiriö tuottaa epämiellyttäviä ja ahdistavia ajatuksia
Pakko-oireiselle häiriölle (OCD, Obsessive-compulsive disorder) ovat ominaisia pakkoajatukset (obsessiot) tai pakkotoiminnat (kompulsiot), jotka ovat yleensä tilanteeseen nähden liiallisia.
Pakko-oireisista häiriöistä yleisimpiä ovat peseytymis- tai tarkastamispakko sekä symmetriatarve eli pakonomainen tarve pitää esineet tarkassa järjestyksessä. Henkilön mielen voivat täyttää aggressiiviset pakkoajatukset tai sairaalloiset epäilyt, esimerkiksi mustasukkaisuus. Pakkoajatukset ovat toistuvasti mieleen tunkeutuvia epämiellyttäviä tai ahdistavia ajatuksia tai mielikuvia, joita on vaikea poistaa mielestä niiden ahdistavuudesta huolimatta.
Tavallisimpia pakkoajatuksia:
- pelko tautien tarttumisesta kätellessä tai esineitä kosketellessa (kontaminaatiopelko)
- somaattiset pakkoajatukset eli itsepäinen pelko omalle kohdalle tulevista sairauksista
- pakonomainen symmetrian tarve eli tarve pitää esineet tarkassa järjestyksessä
- seksuaaliset ja aggressiiviset pakkoajatukset.
Pakkotoiminnat ovat tietynlaista toistuvaa käytöstä tai mielessä tapahtuvaa toimintaa, kuten
- käsien pesu
- esineiden järjestely
- lukitsemisen tarkastaminen
- rukoilu
- laskeminen
- sanojen hiljainen toistelu.
Yleisyys
Lievinä ja satunnaisesti ilmenevinä erilaiset pakko-oireet ovat yleisiä. Noin 2–3 prosenttia aikuisista kärsii pakko-oireisesta häiriöstä joskus elämänsä aikana. Pakko-oireinen häiriö alkaa tavallisesti nuoruusiän lopulla tai varhaisaikuisuudessa.
Pakko-oireisen häiriön syyt
Perinnöllisillä tekijöillä on kaksos- ja sukututkimusten perusteella tärkeä osa pakko-oireisen häiriön synnyssä. Syyksi on arveltu häiriöitä serotoniini-, dopamiini- ja glutamaattivälitteisissä toiminnoissa. Kokemukset ja ympäristötekijät voivat laukaista oireita ja muokata oirekuvaa.
Pakko-oireisen häiriön hoito
Aikuisilla hoito valitaan yhteistyössä potilaan kanssa yksilöllisesti hänen tilanteensa mukaan. Terapia on ensisijainen hoitomuoto. Hoito voidaan aloittaa lääkehoidolla tai lääkkeen ja psykoterapian yhdistelmällä. Pakko-oireisen häiriön hidas kehittyminen, oireisiin liittyvä häpeäntunne ja epätietoisuus hoidon mahdollisuuksista vaikuttavat merkittävästi siihen, että hoitoon hakeutuminen viivästyy.
Oireita voi lievittää myös säännöllisen liikunnan ja rentoutusmenetelmien avulla. Television tai elokuvien katsominen, kiinnostava lukeminen, piirtäminen, soittaminen, puutarhan hoito tai kodin askareet voivat olla keinoja hallita pakko-ajatuksia ja välttää pakkotoimintoja, mutta hoitoon on syytä hakeutua jos oireet alkavat liiaksi hallita elämää.
Lääkehoito
Lääkkeet voivat merkittävästi lievittää pakko-oireisen häiriön oireita, vaikka eivät parannakkaan pakko-oireista häiriötä. Lääkehoidossa käytetään ensisijaisesti aivojen serotoniiniaineenvaihduntaan vaikuttavia masennuslääkkeitä (SSRI-lääkkeet) sekä myös trisyklisiä masennuslääkkeitä. Hoidossa tarvitaan kärsivällisyyttä, koska hoitovasteen kehittymiseen kuluu jopa kuukausia. Lääkitys tuottaa selvää helpotusta noin puolelle potilaista.
Terapia
Terapeuttisista tekniikoista paras näyttö on kognitiivis-behavioraalisella terapialla. Hoidon onnistumisen kannalta on tärkeää, että potilas pystyy kuvailemaan oireitaan mahdollisimman tarkasti. Pakkotoimintojen hoidossa altistumishoito on keskeistä. Siinä toimintaa rajoitetaan ja vähennetään asteittain, jolloin syntyvää ahdistusta opitaan sietämään.