Traumaperäinen stressihäiriö on usein uhkaavan tilanteen seuraus

Traumaperäisenen stressihäiriö kehittyy poikkeuksellisen uhkaavan tai katastrofaalisen tilanteen kokemuksellisena seurauksena usein pitkän ajan kuluessa. Esimerkkejä tällaisista tilanteista ovat luonnonkatastrofit, suuronnettomuudet, terrori-iskut, väkivalta, ryöstöt, raiskaukset, tulipalot ja vakavat liikenneonnettomuudet. 

Häiriöstä kärsivä yrittää usein välttää tapahtumasta muistuttavia ärsykkeitä siinä onnistumatta, minkä seurauksena traumaattiset muistikuvat pyörivät jatkuvasti mielessä.

Traumaperäisen stressihäiriön oireet

Traumaperäisen stressihäiriön alkuvaiheen oireet ovat tyypillisiä järkytystilanteeseen liittyviä oireita, joita lähes jokainen kokee loukkaantumisen, henkeä uhkaavan tai vakavan tilanteen tai sen uhan seurauksena. Keskeisiä oireita ovat ahdistuneisuus sekä epätodellisuuden tunne, turtumus, huomiokyvyn kaventuminen ja lyhytaikainen sekavuustila. Henkilö voi joko vetäytyä ja olla lamaantunut tai toisaalta hyvin kiihtynyt ja yliaktiivinen. Fyysisinä oireina ilmenee sydämentykytystä, hikoilua ja vapinaa.

Traumaattisen tapahtuman seurauksena saattaa myöhemmin ilmaantua kertautumisilmiöitä, pakonomaisia mielikuvia, painajaisunia tai ahdistuneisuutta sellaisissa olosuhteissa, jotka muistuttavat koetusta tapahtumasta. Stressihäiriö voi alkaa nopeasti tapahtuman jälkeen tai vasta useamman kuukauden sisällä tapahtuneesta.
Jos oireet kestävät yli kuukauden, kyse on traumaperäisestä stressihäiriöstä, joka saattaa kestää useita kuukausia ja häiriöön liittyy selvää toimintakyvyn heikkenemistä.

 

Yleisyys
Suomessa joutuu vuosittain arviolta 100 000 henkilöä tilanteeseen, joka altistaa voimakkaalle traumaperäiselle stressihäiriölle. Normaaliväestössä järkyttävän tapahtuman kokeneista arviolta 1–8 %:lle kehittyy traumaperäinen stressihäiriö. Väestöissä, jotka ovat joutuneet kokemaan erityisen paljon traumaattisia tapahtumia esimerkiksi sodan, luonnonmullistusten, poliittisen vainon tai pakolaisuuden yhteydessä, traumaperäisen stressihäiriön esiintyvyyden on arvioitu olevan suurempi, jopa noin 15–90 %.
Traumaperäisen stressihäiriön syyt

Traumaperäisen stressihäiriön syntyminen ei edellytä järkyttävän tapahtuman lisäksi mitään erityistä alttiutta, mutta käytännössä on havaittu joidenkin tekijöiden lisäävän häiriön ilmaantumisen todennäköisyyttä. Tällaisia voivat olla:

  • aiempi mielenterveyden häiriö, joka heikentää kykyä sopeutua stressaaviin tilanteisiin
  • aiempi stressihäiriö tai aiemmat muut erityisen rasittavat elämänkokemukset
  • vaikea elämäntilanne ja oman sosiaalisen tukiverkoston vähäisyys.

 

Traumaperäisen stressihäiriön hoito

Alussa on tärkeä tarjota trauman kokeneelle henkilölle laaja-alaista psykososiaalista tukea. Tilannetta on hyvä seurata ja tarjota mahdollisuus keskustella kriisiapuun perehtyneen henkilöstön kanssa (esimerkiksi terveyskeskuksen tai työterveyshuollon henkilökunta tai seurakunnan kriisiryhmä). Akuutin stressireaktion hyvä ja empaattinen hoito vähentää pitkäaikaisen oireilun riskiä.

Turvallisuuden tunne kasvaa, kun traumaattiseen tapahtumaan mahdollisesti liittyvät fyysiset vammat tutkitaan, hoidetaan ja kuntoutetaan huolellisesti ja potilaalle annetaan asianmukaista tietoa. Tämä edistää traumaperäisestä stressihäiriöstä toipumista.

Omaan työhön ja normaaliin elämään palaaminen on suositeltavaa sekä akuutissa että traumaperäisessä stressihäiriössä, joskaan aivan heti ei pidä vaatia täyttä työpanosta. Toipumista saattaa edistää myös työtehtävien muuttaminen tai uudelleenkoulutus.

Lääkehoito
Noin viidesosalla potilaista traumaperäinen stressihäiriö muodostuu krooniseksi ja kestää useitakin vuosia. Lääkehoito on toissijainen hoitomuoto, mutta aiheellinen potilaille, joilla on voimakasta oireilua ja heikentynyt toimintakyky. Potilaalla esiintyvät muut samanaikaiset mielenterveyden häiriöt, kuten masennus tai päihderiippuvuus hoidetaan asianmukaisella tavalla.

Traumaperäisen stressihäiriön lääkehoidoksi suositellaan ensisijaisesti masennuslääkitystä. Se aloitetaan pienellä annoksella, jota suurennetaan asteittain kuten yleensä ahdistuneisuushäiriöiden hoidossa. Lääkitystä tulisi jatkaa vasteen saavuttamisen jälkeen vähintään 12 kuukautta. Lääkitys lopetetaan asteittain lääkeannosta pienentäen.
Kaikki nykyisin käytettävät SSRI-lääkkeet näyttävät lievittävän traumaperäisen stressihäiriön oireita. Niitä voivat lievittää myös muut masennuslääkkeet sekä jotkut trisykliset masennuslääkkeet.

Joistakin antipsykoottisista lääkkeistä voi olla hyötyä hankalimmin hoidettavissa traumaperäisissä stressihäiriöissä. Ne vähentävät ahdistavien mielikuvien palautumista ja painajaisia.

Lääkehoidon tavoitteena ei ole traumaattisten kokemusten kieltäminen tai sammuttaminen vaan oireiden hallinta, jotta asiaa pystyy paremmin käsittelemään psyykkisellä tasolla. Traumaterapia on olennainen hoitomuoto, joka voi tehostaa lääkehoitoa tai tehdä sen jopa tarpeettomaksi.