Pakko-oireinen häiriö tuottaa epämiellyttäviä ja ahdistavia ajatuksia

Pakko-oireiselle häiriölle (OCD, Obsessive-compulsive disorder) ovat ominaisia pakkoajatukset (obsessiot) tai pakkotoiminnat (kompulsiot), jotka ovat yleensä tilanteeseen nähden liiallisia. 

Pakko-oireisista häiriöistä yleisimpiä ovat peseytymis- tai tarkastamispakko sekä symmetriatarve eli pakonomainen tarve pitää esineet tarkassa järjestyksessä. Henkilön mielen voivat täyttää aggressiiviset pakkoajatukset tai sairaalloiset epäilyt, esimerkiksi mustasukkaisuus. Pakkoajatukset ovat toistuvasti mieleen tunkeutuvia epämiellyttäviä tai ahdistavia ajatuksia tai mielikuvia, joita on vaikea poistaa mielestä niiden ahdistavuudesta huolimatta.

Tavallisimpia pakkoajatuksia:

  • pelko tautien tarttumisesta kätellessä tai esineitä kosketellessa (kontaminaatiopelko)
  • somaattiset pakkoajatukset eli itsepäinen pelko omalle kohdalle tulevista sairauksista
  • pakonomainen symmetrian tarve eli tarve pitää esineet tarkassa järjestyksessä
  • seksuaaliset ja aggressiiviset pakkoajatukset.

 

Pakkotoiminnat ovat tietynlaista toistuvaa käytöstä tai mielessä tapahtuvaa toimintaa, kuten

  • käsien pesu
  • esineiden järjestely
  • lukitsemisen tarkastaminen
  • rukoilu
  • laskeminen
  • sanojen hiljainen toistelu.

Yleisyys

Lievinä ja satunnaisesti ilmenevinä erilaiset pakko-oireet ovat yleisiä. Noin 2–3 prosenttia aikuisista kärsii pakko-oireisesta häiriöstä. Pakko-oireinen häiriö alkaa tavallisesti nuoruusiän lopulla tai varhaisaikuisuudessa.


Pakko-oireisen häiriön syyt

Perinnöllisillä tekijöillä on kaksos- ja sukututkimusten perusteella tärkeä osa pakko-oireisen häiriön synnyssä. Syyksi on arveltu häiriöitä aivojen serotoniini- ja dopamiinivälitteisissä toiminnoissa.

 

Pakko-oireisen häiriön hoito
Pakko-oireiden hoitoon käytetään yleensä lääkehoitoa ja psykoterapiaa. Pakko-oireisen häiriön hidas kehittyminen, oireisiin liittyvä häpeäntunne ja epätietoisuus hoidon mahdollisuuksista vaikuttavat merkittävästi siihen, että hoitoon hakeutuminen viivästyy.

Oireita voi lievittää myös säännöllisen liikunnan ja rentoutusmenetelmien avulla. Television tai elokuvien katsominen, kiinnostava lukeminen, piirtäminen, soittaminen, puutarhan hoito tai kodin askareet voivat olla keinoja hallita pakko-ajatuksia, mutta hoitoon on syytä hakeutua jos oireet alkavat liiaksi hallita elämää.

Lääkehoito

Lääkkeet voivat lievittää hyvinkin merkittävästi pakko-oireisen häiriön oireita. Lääkehoidossa käytetään ensisijaisesti aivojen serotoniiniaineenvaihduntaan vaikuttavia masennuslääkkeitä (SSRI-lääkkeet) sekä myös trisyklisiä masennuslääkkeitä. Lääkehoidosta hyötyy noin kaksi kolmasosaa potilaista. Heillä oireisto vähenee 30–70 prosenttia. Pakko-oireinen häiriö kestää yleensä vuosia, jopa vuosikymmeniä. Jos oireita pystytään lieventämään lääkkeen avulla, lääkehoitoa kannattaa yleensä jatkaa ainakin 1–2 vuotta.

Terapia

Terapeuttisista tekniikoista paras näyttö on kognitiivis-behavioraalisella terapialla. Hoidon onnistumisen kannalta on tärkeää, että potilas pystyy kuvailemaan oireitaan mahdollisimman tarkasti. Pakkotoimintojen hoidossa altistumishoito on keskeistä. Siinä toimintaa rajoitetaan ja vähennetään asteittain, jolloin syntyvää ahdistusta opitaan sietämään.