Muut hoitomuodot

Muita masennuksen hoitomuotoja ovat kirkasvalohoito ja sähköhoito.

Kirkasvalohoito

Kirkasvalohoito on osoitettu vaikuttavaksi hoitomuodoksi niillä potilailla, joiden masennustila liittyy tiettyyn vuodenaikaan eli joilla on kaamosmasennus. 
Kirkasvalohoito toteutetaan siihen tarkoitetulla kirkasvalolaitteella aamuisin yleensä ½–2 tunnin ajan. Kaamosmasennusta on mahdollista hoitaa myös serotoniinin takaisinottoa estävillä masennuslääkkeillä.

Sähköhoito

Masennuksen hoitoon käytetty sähköhoito on varmasti yksi eniten väärin ymmärretyistä vaihtoehdoista. Sähköhoito toimii siten, että aivoihin johdetaan sähkövirta, joka aiheuttaa lyhytaikaisen ja kontrolloidun kouristuskohtauksen. Vaikka tämä saattaa kuulostaa pelottavalta, on hyvä muistaa, että hoitoa saava henkilö on koko toimenpiteen ajan nukutettuna eikä herättyään muista siitä mitään. Tavallisin sähköhoidon haittavaikutus on ohimenevä muistinmenetys.