Depressiohoitajan näkökulmaa masennukseen

Porilainen depressiohoitaja Päivi Väkiparta työskentelee tiiviisti masennuksen parissa ja tapaa lähes päivittäin siitä kärsiviä ihmisiä.

Depressiohoitajaksi kutsutaan masennuksesta kärsivien opastukseen, seurantaan ja psykososiaaliseen tukemiseen erikoistunutta sairaanhoitajaa tai terveydenhoitajaa.  Työhön on tietyt edellytykset, eikä depressiohoitajaksi voi ryhtyä kuka tahansa. ”Yleensä hoitajalta edellytetään kokemusta ja syvempää tietämystä mielenterveystyöstä, minkä vuoksi suurin osa meistä on psykiatrisia sairaanhoitajia”, Päivi Väkiparta kertoo.

Ensimmäiset depressiohoitajat aloittivat työnsä suomalaisissa terveyskeskuksissa noin kymmenen vuotta sitten ja hyvien kokemusten myötä määrä on lisääntynyt tasaisesti. Sekä potilaat että lääkärit ovat olleet tyytyväisiä depressiohoitajiin. Väkiparran mukaan syyt menestyksen taustalla ovat selviä: ”Depressiohoitajien avulla masentuneiden hoitoa on pystytty tehostamaan ja siihen on saatu enemmän jatkuvuutta ja seurantaa. Myös hoitoon tulemisen kynnys on madaltunut, koska depressiohoitajat toimivat terveysasemilla.”

Mitä depressiohoitaja tekee?

Depressiohoitajan työ on monipuolista ja suurin osa ajasta kuluu vuorovaikutuksessa asiakkaiden kanssa. Työhön kuuluu oireiden kartoitusta, taustakartoitusta, opetusta, ohjausta, tukemista sekä hoidon että toipumisen seurantaa yhteistyössä hoidosta vastaavan lääkärin ja psykiatrin avulla. Yhteydenottokynnys yritetään pitää matalana ja jatkoseurantaa pidetään myös yllä puhelinkontakteilla.

Päivi Väkiparran työpäivä alkaa yleensä tutustumalla päivän tuleviin asiakkaisiin lähetteiden ja kertomusten kautta. Ensimmäinen vastaanotto alkaa klo 8.30. Hän tapaa aamupäivän aikana sekä uusia että vanhoja asiakkaita. Hän kertoo tapaavansa kasvotusten keskimäärin kolme asiakasta päivittäin. Vastaanoton jälkeen Väkiparralla on puhelinaika, jolloin asiakkaat varaavat aikoja ja eri yhteistyötahot voivat konsultoida depressiohoitajaa.

Depressiohoitajan tyypillisimpiä asiakkaita ovat lievästä tai keskivaikeasta masennuksesta kärsivät henkilöt, jotka ohjautuvat vastaanotolle pääasiassa lääkäreiden ja sairaanhoitajien kautta. Rajanveto vaikean ja keskivaikean masennuksen välillä voi Väkiparran mielestä olla ajoittain haastavaa, mutta yleensä vaikeaan muotoon liittyy selvä toimintakyvyn lasku ja kyvyttömyys tulla toimeen itsenäisesti.  ”Olipa vastaanotolle hakeutuneen masennus lievä tai vaikea, pääasia on, että hänet ohjataan mahdollisemman nopeasti hoidon piiriin”, Väkiparta toteaa.

Masennukseen liittyy usein väärinymmärryksiä

Minkälainen vaiva masennus sitten on ammattilaisen näkökulmasta? Depressiohoitaja Väkiparran mukaan kyseessä on erittäin yleinen ja helposti uusiutuva mielenterveyden häiriö, joka on monella tapaa vaikeasti tunnistettavissa. ”Ongelmana on se, että häiriön tunnistaminen tuottaa vaikeuksia sekä henkilölle itselleen, hänen ympärillään oleville että jopa terveydenhuollon ammattilaisille.”

Masennukseen liittyy nykypäivänä edelleen myös joukko harhakäsityksiä ja väärinymmärryksiä, jotka leimaavat sitä. ”Vaikka masennuksesta on puhuttu paljon ja se on noussut yhä voimakkaammin esiin myös julkisuudessa, hoitoon tulo voidaan edelleen kokea nöyryyttävänä ja heikkouden merkkinä. Usein masennuksen yhteydessä puhutaan sairaudesta, vaikka se on mielenterveyden häiriö. Tämän seurauksena masennukseen liittyy paljon häpeää, eivätkä ihmiset välttämättä kovin helposti lähde oma-aloitteisesti puhumaan asiasta”, Väkiparta kertoo. Masennusta pidetään asiantuntijan mukaan usein myös itse aiheutettuna, mikä saattaa osaltaan lisätä siihen liittyvää häpeää. Lisäksi masennus on moniin somaattisiin sairauksiin verrattuna vähemmän konkreettinen, mikä saattaa tehdä siitä myös vähemmän hyväksyttävän. ”Toisin kuin somaattisia sairauksia, masennusta ei voi nähdä. Siksi muiden voi olla ylipäätään vaikeampi hyväksyä mieleen liittyviä häiriöitä.”

Masennuksen onnistunut hoitaminen

Masennuksen onnistuneen hoitamisen lähtökohtana on Väkiparran mukaan hyvä hoitosuhde. Ratkaisevaa on, miten asiakas otetaan vastaan ja miten hän tulee kuuluksi. Hyvän hoitosuhteen rakentaminen lisää usein myös hoitomyöntyvyyttä. Hyvin tärkeää on luoda ja pitää yllä toivo paranemisesta.

Psykoedukaatiolla on tärkeä rooli hoitomyöntyvyyden lisäämisessä. ”Psykoedukaatiolla tarkoitetaan lähinnä masentuneen opastamista. Asiakkaalle annetaan tietoa masennuksesta ja sen luonteesta, hoidoista ja hoidon hyödyistä sekä hoitamattomuuden seurauksista”, Väkiparta tarkentaa. Mitä sitten seuraa, jos masennusta ei hoideta? ”Riskinä on kierre, jossa hoitamattomuus syventää masentuneen pahaa oloa, elämänhalu hiipuu ja hän saattaa eristäytyä omiin oloihinsa. Hoitamattomana masennukseen liittyy myös kuoleman riski.”

Masennuksen hoidon valintaan vaikuttavat yleensä masennuksen vaikeusaste ja toisaalta sen aiheuttamat oireet. Hoitovaihtoehtoina ovat alussa psykoedukaatio ja lääkehoito. ”Kaikkein lievimmissä tapauksissa pelkkä keskustelu saattaa riittää, mutta vaikeimmissa tapauksissa lääkehoito on osana hoitoa”, Väkiparta sanoo.  Hänen mukaansa lääkkeillä voidaan tehostaa hoitovastetta lieventämällä masennuksen oireita ja kohentamalla masentuneen mielialaa, toimintakykyä, vireystilaa, unta sekä keskittymiskykyä.

Väkiparran mukaan myös puhumisella on tärkeä rooli. ”Joskus puhuminen ystävän tai tuttavan kanssa riittää saamaan uutta näkökantaa tuntemuksilleen, aina ei tarvita ammattiapua”, hän muistuttaa.

Terapia ja lääkehoidot luovat synergiaa

Julkisuudessa on viime aikoina keskusteltu paljon masennuksen hoidoista ja useissa yhteyksissä terapia ja lääkehoidot on asetettu vastakkain. Näissä keskusteluissa erityisesti lääkehoitojen hyötyä on monesti kyseenalaistettu. Tähän Väkiparta, joka on toiminut myös psykoterapeuttina, huomauttaa: ”Mielestäni lääkkeet ovat yleensä potilaalle oiva apu, kunhan niitä osataan käyttää oikealla tavalla ja niiden annostelua noudatetaan lääkärin ohjeen mukaan.”

Väkiparran mukaan keskustelu terapian ja lääkehoitojen roolista on ajautunut ehkä hieman väärille urille, koska molemmat niistä ovat tärkeitä palasia masennuksen onnistuneessa hoidossa. Vastakkainasettelun sijaan ne tulisi nähdä toisiaan tukevina hoitoina, jotka tuovat masentuneen hoitoon synergiaa. ”Terapia usein auttaa masentunutta, mutta lääkehoidon tuella päästään usein nopeampiin muutoksiin. Usein asiakas motivoituu terapiaan paremmin, kun hän huomaa oireiden lievenevän lääkehoidolla. Olen myös havainnut, että lääkkeet auttavat masentunutta käsittelemään tunteitaan paremmin”, Väkiparta toteaa.